Helsinki 10.12.2019 Joulurauhaa Arvoisat kuoroveljet, joulu on ihmiselle hiljentymisen ja rauhoittumisen aikaa. Työt ja kiire jäävät hetkeksi taakse, tänä vuonna vähän pidemmäksikin aikaa pyhäpäivien osuessa oikein mainiosti arkipäiville! Mutta kuorolaisille ja kuoronjohtajille joulu tarkoittaa vielä viimeistä rutistusta, kun joulukonsertit palkitsevat syksyn ahkeran harjoittelun. Täällä Lappeenrannassa Karjalan Laulu-Veikoilla kausi jatkuu aina...
12.11.2019 Tapahtumasta toiseen Jos minun pitäisi nimetä suosikkiasiani liiton toiminnassa, se olisi ehdottomasti erilaiset mieskuorotapahtumat. Liiton järjestämiä tapahtumia riittää pitkin vuotta kevytkoulutuksista aina jättiläismäisiin festivaaleihin saakka, mutta niille on yhteistä yksi asia: se kuuluisa veljeshenki. Koen olevani varsin etuoikeutettu päästessäni naisena osaksi niitä hetkiä, joissa laulajien välinen yhteys tiivistyy käsinkosketeltavaksi...
Tulevaisuusrahaston apurahat syksyn 2019 hakukierroksella on jaettu. Rahasto sai määräaikaan 31.10.2019 mennessä yhden hakemuksen, jolle Suomen Mieskuoroliiton liittohallitus päätti myöntää avustuksen Tulevaisuusrahastosta. Myönnetyt avustukset, syksy 2019: – Pirkanpojat-kuoron kannatusyhdistys ry 500 euroa: 50-juhlavuoden Japanin-konserttikiertueeseen Tulevaisuusrahasto myöntää sääntöjensä mukaan “apurahoja poikakuorojen ja nuorten miesten kuorojen sekä -lauluyhtyeiden perustamiseksi ja toiminnan tukemiseksi...
Suomen Mieskuoroliiton taiteellinen johtaja, kuoronjohtaja Paavo Hyökki on valittu Sulasolin seuraavien Laulu- ja soittojuhlien taiteelliseksi johtajaksi. Juhlat pidetään Jyväskylässä 9.–12.6.2022. Paavo Hyökki (s. 1981) on valmistunut musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta kuoronjohdon koulutusohjelmasta. Hän on ollut aktiivinen kuoro- ja yhtyelaulaja ja toiminut useiden kuorojen taiteellisena johtajana. Tällä hetkellä Hyökin johdolla laulavat...
Suomen Mieskuoroliiton Lauluyhtyeiden Keisari -kilpailu järjestettiin Tampereella Suomen äänekkäimmän Oktoberfestin yhteydessä 12.10.2019. Kisan voiton vei ja Lauluyhtyeiden Keisariksi valittiin helsinkiläinen Clubhouse. I palkinto, 500 euroa Clubhouse Hannes Andersson, Valentin Abramenkov, Sami Arvonen,Atte Heikkinen The Finnish Line Chorus & Musta Lammas, Helsinki II palkinto, 350 euroa Kvartetti Yleisön pyynnöstä Jerry Penttilä...
12.9.2019 Uusi laulukausi alkaa! Arvon herrat, syksy lähestyy taas kovaa vauhtia ja sitä myöten lomilta palataan taas lauluharrastuksen pariin. Toivon, että juuri sinun kuorosi toiminta on lähtenyt mallikkaasti käyntiin ja laulettavaa taas riittää! Omalta osaltani pääsin avaamaan kauden Sinfonia Lahden vieraana Polyteknikkojen Kuoron riveissä. Ohjelmistossa oli muun muassa aina yhtä...
Helsinki, 18.6.2019 Kesälaitumet kutsuvat Vähiin käy ennen kuin loppuu. Työpäivät ennen kesälomaa nimittäin! Sen jälkeen mökkeilyä ja uuden harrastukseni, golfin opettelua. Laulaminen on vaikeaa, mutta niin tuntuu olevan myös pallon lyöminen viheriölle, eikä metsään tai järveen. Mutta kuten myös laulussa, harjoitus tekee mestarin. Laulamista pääsen vielä onneksi Joutsenossa Liiton Miesten...
Suomen Mieskuoroliiton seuraava lauluyhtyekilpailu järjestetään ja ”Lauluyhtyeiden Keisari” valitaan Tampereella 12.10.2019. Kilpailu järjestetään Oktoberfest-tapahtuman yhteydessä Mieskuoro Laulajien Laulumajalla. Tapahtuman pääyhteistyökumppani on Nokian Panimo, jonka Keisari-olut on myös virallinen Oktoberfest-olut. Lämpimästi tervetuloa mukaan! Lauluyhtyekilpailuun voivat osallistua kvartetit ja muut...
Suomen Mieskuoroliitto on laatinut jäsenkuorojensa käyttöön kyselypohjan, jolla jäsenkuorot voivat selvittää laulajistonsa tyytyväisyyttä omaan kuoroon ja toiveita kuoron toiminnan kehittämiseksi. Kyselyn osiot käsittelevät kuoron taiteellista toimintaa, ilmapiiriä, ohjelmistoa, hallintoa sekä Sulasolin ja Suomen Mieskuoroliiton palveluita. Kyselylomake on toteutettu Google Formsilla, ja jokainen kiinnostunut kuoro saa oman lomakkeen...
